Hiihtopäivä!
Puetaan ja laitetaan monot päiväkodilla jalkaan. Napakassa pakkassäässä lähdemme kohti Lassilan peltoa, hiihtomaata. Pitkän pitkä jono, osalla sukset sylissä ja toisilla pulkat perässä. Tästä tulee todellinen talviurheilupäivä.
Hiihtäminen on jännittävä ja uusi juttu aika monelle. On harjoiteltu kenties kotipihalla ja nyt ensimmäistä kertaa suunnataan isolle ladulle. Joukossa on myös muutama jo enemmän hiihtänyt, joille tämä on tuttu juttu. Pulkkamäen juurella aikuiset auttavat sukset jalkaan ja ohjaavat hihtäjät ladulle. Tunnustellen he lähtevät pikkuhiljaa hiihtämään eteenpäin. Sauvat ovat vapaaehtoiset, kehoitetaan kokeilemaan ensin ilman sauvoja, jotta lapsi tottuu suksen ja jalkojen liikkeeseen. Käsien ja jalkojen yhteistyö alussa voi olla vaikeaa. Hiihtämisen rytmi löytyy helpommin ilman sauvoja. Jollekin sinnikkäälle sauvat ovat SE juttu ne on pakko saada käteen.
Päättäväisin ilmein lapset alkavat hiihtää. Ihan ilman pahaa mieltä ei luisteluissa ja hiihdoissa selvitä. Kun suuret odotukset ja hiihdossa etenkin ylämäen todellisuus kohtaa niin suomeksi sanottuna "käpyhän" siinä pienelläkin palaa. Toisinaan kannustus , huumorinkukka tai vetoapu auttaa, mutta joskus sukset lähtee kainalossa takaisin alkuun ja vaihdetaan laji pulkkailuun. Pakko ei pientä houkuta ladulle, kaikkeen uuden oppimiseen tarvitaan aikaa ja toistoja.
Isolla pellolla hiihdon hurmaan kiinnipäässet viuhtovat eteenpäin posket punaisena. Peltolenkki on lapsen silmin pitkä ja eri vauhtia hiihdettäessä välillä myös yksin puurtamista. Me aikuiset sukkuloimme eri tahtiin hiihtävien välillä pitkin peltoa ja aina on vastassa sitkeä,sisukas ja iloinen hiihtäjä. Oli muutama joita ei kiinni ehtinyt saada kun hiihtivät jo kaksi kierrosta. Eväänä maisteltiin mandariinin palaset ja keksittiin linnunpoikaleikki jotta ei hanskoja tarvinnut kovassa pakkasessa riisua, lapset huusivat suu auki Piip Piip piip ja saivat mandariin palasen suoraan suuhun. Mehuisan pikkupalan jälkeen taas sukset kainaloon ja kohti päiväkotia. Kaikilla oli jo kova nälkä mutta vilu ei onneksi vaivannut kuin hiukan monon päästä ja peukaloista. Rytmikkään " UUNIMAKKARAA, UUNIMAKKARAA... "- hoilotuksen tahdissa marssimme takaisin päiväkodin patojen ääreen. Kolme päivää hiihtoa oli niin kivaa ja sopivan rankkaa. Jäi lapsille ja aikuislle hyvä mieli että uudestaankin voisi mennä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti